lauantai 4. tammikuuta 2014
tiistai 10. joulukuuta 2013
Esikuvani III
"Esikuviani ovat vahvat ja aikaansaavat naiset, jotka ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia." - Emma |
"Minulle sota tapahtumana toimii esikuvana. Olen sodan itse kokenut lapsen silmin ja lapsuudesta sodan keskellä olen oppinut paljon tärkeitä asioita." - Heikki |
"Sofi Oksasta ihailen. Hän on rohkea, älykäs, mielenkiintoinen ja inspiroiva ihminen." - Henna |
"Äitini on esikuvani. Hän on mukavan nuorekas." - Laura |
"Esikuviani ovat ihmiset, jotka eivät vain valita, vaan yrittävät itse tehdä maailmasta paremman paikan." - Sirpa |
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Kiitollisuutta I
![]() |
"Olen kiitollinen ihanasta perheestäni." - Essi |
![]() |
"Elämässäni on tapahtunut viime aikoina paljon kaikenlaista ja perheeni on pysynyt tukenani ja antanut uskoa eteenpäin. Olen siitä kiitollinen." - Oskari |
![]() |
"Olen kiitollinen terveydestä, ystävistä, perheestä ja opiskelupaikastani." - Päivi |
![]() |
"Olen kiitollinen siitä, että vielä 67-vuotiaana olen näin terve ja jaksan touhuta lastenlasteni kanssa." - Päivi |
![]() |
"Ilo ja tuki, jonka olen saanut ystäviltäni saa minut kiitolliseksi." - Simo |
tiistai 26. marraskuuta 2013
Pahin pelkoni I
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Lasten oikeuksien päivä Edition: Lapseni oikeudet
"Haluan antaa lapselleni oikeudet turvaan ja huolenpitoon, hyvään tulevaisuuteen sekä rajoihin ja rakkauteen." |
"Lapseni oikeus on elää turvallista, väkivallatonta elämää sekä saada perustarpeensa tyydytetyksi, siis katto pään päällä ja tarpeeksi ruokaa, lämpöä ja seuraa." - Kati |
"Lapsen oikeuksissa on kyse perusasioista. Oikeus perheeseen ja mahdollisuus onnelliseen lapsuuteen ovat ensisijaisia!" - Katrin |
"Haluan, että lapsellani on aina elämässään oikeus omiin valintoihin ja ilmaiseen koulutukseen." -Shetal |
"Lapseni oikeuksia ovat mahdollisuus terveydenhuoltoon, koulutukseen ja turvallisuuteen. Lapsen oikeus on myös saada elää ilman, että joutuu kohtaamaan kiusaamista." - Tiia |
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Isänpäivä Edition: Meidän Faija
![]() |
"Isäni on minulle rakas ihminen, sankarini ja esikuvani. Hän on opettanut minulle, mitä on vastuuntuntoisuus, pitkäjänteisyys ja hiihtäminen." - Olli |
![]() |
"Asioiden loppuunviemisen taito on asia, jonka olen oppinut isältäni. Sen, mihin isä on ryhtynyt, hän on myös vienyt aina kunnialla päätökseen." - Ville |
"Iskä on aina antanut aikaa meille lapsille. Arvostan sitä suuresti." - Lasse |
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Esikuvani II
![]() |
"Esikuviani ovat vahvat naiset, kuten Helsingin diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin, joka oli yhteiskunnallinen vaikuttaja ja sai paljon aikaan." - Eeva |
![]() |
"Arvostan Madventuresin Rikua ja Tunnaa, jotka kiertävät ympäri maailmaa. Itselläni on melko samanlainen maailmankuva ja työ kuin heillä." - Joonas |
![]() |
"Arvostan Aira Samulinia ja hänen positiivisuuttaan ja aktiivisuuttaan." - Maija-Liisa |
![]() |
"Väinö Valve, viimeinen suomalainen jääkäri on esikuvani. Olen tavannut hänet henkilökohtaisesti ja hän on epäitsekkäin tuntemani ihminen." - Seppo |
![]() |
"Arvostan Julian Assangea. Hän uskaltaa julkisesti vastustaa systeemiä, jossa on legimitoitu ihmisten väärinkohtelu oman edun nimissä." - Ville |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















