tiistai 10. joulukuuta 2013

Esikuvani III

"Esikuviani ovat vahvat ja aikaansaavat naiset, jotka ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia." - Emma


"Minulle sota tapahtumana toimii esikuvana. Olen sodan itse kokenut lapsen silmin ja lapsuudesta sodan keskellä olen oppinut paljon tärkeitä asioita." - Heikki


"Sofi Oksasta ihailen. Hän on rohkea, älykäs, mielenkiintoinen ja inspiroiva ihminen." - Henna


"Äitini on esikuvani. Hän on mukavan nuorekas." - Laura


"Esikuviani ovat ihmiset, jotka eivät vain valita, vaan yrittävät itse tehdä maailmasta paremman paikan." - Sirpa


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kiitollisuutta I

"Olen kiitollinen ihanasta perheestäni." - Essi


"Elämässäni on tapahtunut viime aikoina paljon kaikenlaista ja perheeni on pysynyt tukenani ja antanut uskoa eteenpäin. Olen siitä kiitollinen." - Oskari


"Olen kiitollinen terveydestä, ystävistä, perheestä ja opiskelupaikastani." - Päivi


"Olen kiitollinen siitä, että vielä 67-vuotiaana olen näin terve ja jaksan touhuta lastenlasteni kanssa." - Päivi


"Ilo ja tuki, jonka olen saanut ystäviltäni saa minut kiitolliseksi." - Simo


tiistai 26. marraskuuta 2013

Pahin pelkoni I

"Pelkään lähimmäisteni kuolemaa ja totaalista epäonnistumista." - Anna


"Pahin pelkoni olisi jäädä yksin." - Johanna


"Asterix-fanina pelkään, että taivas putoaa niskaan." - Karri


"Suurin pelkoni on sunnuntaiaamu, joka ei pääty." - Pepe


"Pahinta olisi ikuisuus ilman Rakkautta." - Ville


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Lasten oikeuksien päivä Edition: Lapseni oikeudet

"Haluan antaa lapselleni oikeudet turvaan ja huolenpitoon, hyvään tulevaisuuteen sekä rajoihin ja rakkauteen."


"Lapseni oikeus on elää turvallista, väkivallatonta elämää sekä saada perustarpeensa tyydytetyksi, siis katto pään päällä ja tarpeeksi ruokaa, lämpöä ja seuraa." - Kati


"Lapsen oikeuksissa on kyse perusasioista. Oikeus perheeseen ja mahdollisuus onnelliseen lapsuuteen ovat ensisijaisia!" - Katrin


"Haluan, että lapsellani on aina elämässään oikeus omiin valintoihin ja ilmaiseen koulutukseen." -Shetal


"Lapseni oikeuksia ovat mahdollisuus terveydenhuoltoon, koulutukseen ja turvallisuuteen. Lapsen oikeus on myös saada elää ilman, että joutuu kohtaamaan kiusaamista." - Tiia


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä Edition: Meidän Faija

"Isä on aina panostanut perusasioihin. Hän on tehnyt päätöksen panostaa meihin lapsiin. Aika, jonka hän on meidän kanssamme viettänyt, kantaa hedelmää pitkälle ja arvostan todella isän tekemiä valintoja." - Aino-Maija


"Isä on aina järjestänyt pelit ja leikit sekä omille että naapurin lapsille. Tapa, jolla isä on ollut läsnä elämässämme on ihailtava! Isä on tärkein esikuvani ja toivon itsekin voivani toimia samalla tapaa tasapainoisena esikuvana seuraaville sukupolville." - Jaakko


"Isäni on minulle rakas ihminen, sankarini ja esikuvani. Hän on opettanut minulle, mitä on vastuuntuntoisuus, pitkäjänteisyys ja hiihtäminen." - Olli


"Asioiden loppuunviemisen taito on asia, jonka olen oppinut isältäni. Sen, mihin isä on ryhtynyt, hän on myös vienyt aina kunnialla päätökseen." - Ville


"Iskä on aina antanut aikaa meille lapsille. Arvostan sitä suuresti." - Lasse


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Esikuvani II

"Esikuviani ovat vahvat naiset, kuten Helsingin diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin, joka oli yhteiskunnallinen vaikuttaja ja sai paljon aikaan." - Eeva


"Arvostan Madventuresin Rikua ja Tunnaa, jotka kiertävät ympäri maailmaa. Itselläni on melko samanlainen maailmankuva ja työ kuin heillä." - Joonas


"Arvostan Aira Samulinia ja hänen positiivisuuttaan ja aktiivisuuttaan." - Maija-Liisa


"Väinö Valve, viimeinen suomalainen jääkäri on esikuvani. Olen tavannut hänet henkilökohtaisesti ja hän on epäitsekkäin tuntemani ihminen." - Seppo


"Arvostan Julian Assangea. Hän uskaltaa julkisesti vastustaa systeemiä, jossa on legimitoitu ihmisten väärinkohtelu oman edun nimissä." - Ville


tiistai 29. lokakuuta 2013

Esikuvani I

"Esikuvani on valokuvaaja Jon Levitt. Hän pystyy valokuvissaan välittämään minulle kuvan ihanteellisesta elämästä." - Lauri


"Minun esikuvani on oma äitini. Hän on minulle tärkein ihminen maailmassa ja olemme sielunkumppaneita toisillemme." - Leea


"Aki Kaurismäki on esikuvani. Elokuva- ja taidealan ihmisenä minua viehättää hänen tapansa katsoa maailmaa." - Maiju


"Friedrich Nietzsche! Hänellä on hienot viikset." - Pietari


"Minun nuoruuden esikuvani oli Dragonlance-kirjasarjan hahmo Raistlin Majere. Hän tiesi, mitä halusi ja pystyi saavuttamaan sen, mutta oli valmis luopumaan unelmastaan huomatessaan sen petollisuuden." - Viljami


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Arjen sankareita I

"Olen luokanopettaja ja nyt välituntivalvojana. Lasten nauttiminen peleistä ja leikeistä motivoi minua." - Elina




"Jaan lehtiä lisätyönäni. Siitä tulee hyvä mieli, kun saa olla ilahduttamassa muita." - Juha




"Ajan palvelulinjaa. Ihmisten auttaminen ja asiakaspalvelutyö on minun juttuni." - Taina



"Olen katusoittaja, soitan puntamia. Pyrin saamaan ihmiset pysähtymään edes hetkeksi." - Zoltan


"Olen koti-isä. Hoitovapaalla oleminen lasteni kanssa on mukavaa ja palkitsevaa." - Tero

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Global Dignity Day Edition: Ihmisarvo



"Ihmisarvo on jotain peruuttamatonta, kaikille kuuluvaa oikeutta hyvään elämään." -Anna



"Dignity is having a free choice for who you want to be." -Charlotte


"Ihmisarvo pohjautuu rakkauteen." -Frida


"Ihmisarvo on oikeutta tulla siksi ihmiseksi, joksi sinut on luotu." -Henri


"Ihmisarvo on jokaiselle kuuluvaa tasa-arvoista ja samanarvoista kohtelua." -Iikka


"Ihmisarvo merkitsee sitä, että on mahdollisuus käyttää kaikki omaamansa potentiaali." -Juhani


"Ihmisarvo on oikeutta tehdä valintoja, kuitenkaan vähentämättä muiden mahdollisuutta samaan." -Maria


"Ihmisarvo on jokaisen kunnioittamista." -Samu


"Ihmisarvo on sitä, että jokainen ihminen saa elää omana itsenään." -Viivi


"Ihmisarvo on itsemääräämisoikeutta, vapautta tehdä päätöksiä ja itsensä ja muiden arvostamista." -Ville