lauantai 10. toukokuuta 2014

Äitienpäivä Edition: Meidän Mutsi

"Äiti on ollut aina läsnä ja pitänyt meistä hyvää huolta. Äiti on näyttänyt hyvää esimerkkiä siinä, kuinka perhe menee muiden asioiden edelle." - Ville


"Vuosien työ kotiäitinä on ollut äidin valinta, joka tuntui lapsena hyvältä, ja jota nyt aikuisena arvostaa. Meille on annettu aikaa sekä rakkautta ja meistä on pidetty hyvää huolta." - Aino-Maija


"Äiti on tehnyt epäitsekkäitä valintoja meidän lasten edun nimissä. Arvostan häntä, hän on minulle rakas ihminen. Äiti on tarjonnut meille mahdollisuuden harrastaa ja tehdä haluamiamme asioita. Äiti on hoitanut meitä kotona, kun olimme pieniä, mikä on antanut turvallisen alustan ponnistaa kohti elämän haasteita." - Olli


"Äiti on ollut elämässään ensisijaisesti ja koko sydämestään äiti. Olen kiitollinen siitä turvallisesta ja rakkaudellisesta kodista ja kasvatuksesta, jonka olemme saaneet. Äiti on uhrannut oman aikansa ja omat henkilökohtaiset tavoitteensakin perheen hyvinvoinnin puolesta. Omalla esimerkillään äiti on opettanut minulle nöyryyttä ja vaivannäön taitoa. Toivon, että kaikki äitiyteen satsattu aika ja vaiva maksaa itsensä nyt takaisin, kun näkee lasten seisovan elämässään tukevasti omilla jaloillaan. Kiitos äiti kaikesta!" - Jaakko



"Äiti on jaksanut kaitsea ja kestitä niin meitä omia lapsia kuin kavereitammekin. Se on mahdollistanut sen, että olemme saaneet elää lapsina aktiivista ja onnellista lapsuutta vailla turhia aikuisten huolia ja murheita." - Lasse


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Special Edition: Jamaican Dreams

"My dream is to become a mechanic and to fix cars." - Dwayne


"I want to be a pilot." - David


"I want to be a doctor - no, I mean a nurse." -Krisann


"I want a better life, always better and better and better." - Treby


"I dream about things changing better for me and my children." - Enid


tiistai 4. helmikuuta 2014

Unelmia III

"Unelmani on Minnesota Wildin Stanley Cup -mestaruus tänä vuonna." - Topi




"Unelmoin turvallisesta perhe-elämästä." - Heikki




"Haluaisin saada hieman ekstra-aikaa." - Sara




"Unelmani on nähdä maailmaa mahdollisimman paljon." - Risto




"Haluan valmistua." - Kari


perjantai 24. tammikuuta 2014

Unelmia II

"My dream is to be more of a producer than a consumer." -Barbora


"Unelmoin, että löytäisin oman paikkani yhteiskunnassa - merkityksellisen tehtävän. Haluaisin olla vaikuttamassa vallitsevaan nuorisokulttuuriin." -Hanna


"Unelmani on päästä kerran esiintymään pianistina jossain hienossa konsertissa." - Janne


"Liverpool voittaa Valioliigan. Se on kai unelmani. Ei kyllä tule tapahtumaan.." - Pekka


"Oma väitöskirjani on unelmani." - Tupu


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Unelmia I

"Unelmani on pehmeämpi ja kestävämpi maailma, jossa on vähemmän kilpailua ja enemmän yhteistä huolta maapallostamme - ja tekoja maapallomme tilan parantamiseksi." - Kari


"Unelmoin väitöskirjan valmiiksi saamisesta kunniallisessa ajassa. Enkä vain unelmoi, vaan sen on tapahduttava. Ennen en siirry unelmoimaan muuta." - Laura


"Unelmoin teologisten opintojeni saamisesta päätökseen." - Matti


"Unelmani on matkustaa Chileen tapaamaan ystävääni ja hänen lastaan. Samalla haluan käydä Pääsiäissaarella." - Radek


"Unelmoin Thaimaan matkasta, norsuajelusta ja mahdollisuudesta päästä silittämään norsuja." - Tuire


lauantai 4. tammikuuta 2014

Ester


'Oi tuhatsäikein sukkula käy elon kudosten'

 

"-- ja siihen elämä iskee aina uutta kudetta: hopeaa, harmaata, ruskeaa ja mustaa.  


Te nuoret olette vielä elämän alussa ja teillä on vielä näitä kirkkaita kuteita, mutta kun ihminen vanhenee niin tulee näitä mustiakin murheen säikeitä.  


Tämmöistä se elämä on. 


Kaikki on niin hirveän tärkeitä omasta olemassaolostaan ja sitten kumminkin tulee ryskettä. Silloin pitää olla sitkeä henki ja muistaa, ettei niin harmaata päivää olekaan, etteikö siitä selviä." -Ester